Energia-yhtye on noussut iskelmäkansan tietoisuuteen keikkojensa kautta. Lennokkaasta menosta tunnetun yhtyeen keikkakalenteri on täpötäysi. Keikoiltaan yhtye on saanyt loistavaa palautetta, niin musiikista kuin tunnelmasta.
Energia esiintyy omien keikkojensa ohella iskelmätähti Teemu Roivaisen kanssa. Energia on tehnyt yhteistyötä monien eturivin artistien kanssa, joihin lukeutuu mm. Arja Koriseva, Saara Aalto, Pete Parkkonen, Mariska, Saija Tuupanen ja Eija Kantola, Teemu Roivainen. Energia on ollut mukana myös monilla suurilla konserttikiertueilla säestävänä orkesterina.
Tarvittaessa Energian ohjelmisto vaihtuu lennosta perinteikkäästä tanssimusiikista vauhdikkaaseen bilemusiikkiin (pop, rock, soul, finnhits…) – toiveista riippuen.
Energia on julkaissut myös omaa musiikia. Kuuntele Energian radiosinglet: Tyhjä huone / Maailma vaihtaa värejään / Ennen auringonnousua (instr.) / Pauliina.