FI / EN

Paavo Asunmaalta single ja musiikkivideo: Lakeuden kaipuu

Paavo Asunmaa on etelä-pohjalainen laulaja. Ikää siinä 30 vuotta. Pituutta suotu lähemmäs 2 metriä. Etelä-Pohjanmaan helmessä Alavudella syntynyt, maailmalle lähtenyt ja palannut maailmalta takaisin kotiin. Siinä laulajan tarina, miehen, joka on varustettu karitapiomaisella äänellä. Nyt hän valloittaa musiikin voimalla estradeja. Keikoilla Paavon laulaa solistina mikrofonin takana, mutta hän taitaa myös eri soitinten kirjon – ja voipa hänet löytää keikolla yllätyksenä vaikkapa rumpujen tai kitaran takaa.

Nyt julkaistaan Lakeuden kaipuu -kappale, jota siivittää musiiikkivideo. Kappaleen sävelen ja sovituksen on tehnyt Petri Anttila, sanat ovat Pasi Hautalahden. Musiikkivideon on tehnyt Santeri Anttila.

Solisti ura alkoi ryminällä 2018, kun mies osallistui Tangomarkkinoilla semifinaaliin. Siitä jatkui osallistuminen toiseen valtakunnalliseen televisioituun laulukilpailuun, jossa Paavo niitti heti ensikerralla kakkossijan.

– Olin Petri Anttilan studiolla äänittelemässä lauluja ja siinä istuskellessa Anttila avasi arkiston ja etsi kuumeisesti, jotain mitä ei saanut siinä innostuksissaan sanottua. Lopulta hän löysi etsimänsä ja sanoi, että mulla on kappale joka on täydellinen sulle. Tuumasta toimeen ja biisi auki. Kappale kohtasi laulajansa. Anttilalla ja minulla oli selvä visio tuoda biisi nykypäivän kantriksi. Olen aina sanonut että Anttila on elänyt edellä aikaansa, ja niin oli nytkin taas todettava.

– Biisin tarina on hyvin monelle samaistuttava ja tulkinnanvarainen. Itselle se kuvaa juuri sitä kun olet lähtenyt kotoa nuorena maailmalle ja palaat jonain päivänä. Nähden kotosi samoilla nuorilla silmillä vaikka aikaa on kulunut vuosia. ”Eilen vielä olin nuorimies” kuvaa hyvin tätä tunnetta kuinka aika kuluu valtavan nopeasti ja omassa mielessä eilen vielä olin nuori. Lakeuden kaipuu on tarina juurilleen.

Paavon terveiset tanssikansalle:

– Kevään saapuessa ja lintujen laulaessa on aika koittanut. Saavumme etelä-pohjanmaan sydämestä Alavudelta tanssittamaan ja viihdyttämään koko Suomea. Meiltä löytyy jokaiselle musiikkimaulle ja joka tanssijalle jotain. Viihdytään ja nautitaan upeista yhteisistä illoista!

– Musiikkia tulee laidasta laitaan! Sellaisiakin klassikoita, joita tanssilavoilla ei ole välttämättä kuultukaan, mm. legendojen kappaleita eri vuosikymmeniltä, mm. Matti Eskoa, Kari Tapiota, Reijo Taipaletta, Olavi Virtaa, ja tietenkin omia kappaleitamme.

Heti alusta alkaen on ammattimaisesti  lähdetty rakentamaan musiikkiuraa laulajana. Esitettävä musiikki ja kappaleet on tehty huolella, ja live-esiintymiseenkin on oman yhtyeen kanssa panostettu. Iskelmää countrymaisemaan maalattuna, musiikkia persoonallisella otteella, tanssikansaa palvellen: tätä on Paavo Asunmaa. Toiveena on saada myös nuoria mukaan tanssi- ja iskelmämusiikin pariin.

Ks. nettisivut

Keikat myy: MagnumLive