FI / EN

Maria Tyyster – iskelmää, poppia, konsertteja, juontoja, luentoja

Maria Tyyster istuu tuolissa kukkamekko päällään ja jalassa bootsit.

Maria Tyyster on välitön ja iloinen, monipuolinen viihdyttäjä. Marian keikkaohjelmisto elää yleisön mukana ja keikoilla voikin kuulla useita eri genrejä iskelmästä, countryn ja rockabillyn kautta poppiin. Estradeina iskelmäkeikkojen lisäksi vaikkapa konserttitalot, laivat tai pub/rock-clubit eri kokoonpanojen kanssa ja eri teemoilla – tätä on artisti Maria Tyyster.

Maria toimii myös loistavasti juontajana, sillä hänellä on kokemusta mm. radio- ja tv-juontajan pesteistä. Hän tulee mielellään myös luennoimaan hyvinvoinnista vaikkapa yritystapahtumiiin tai Tyky-päiville.

Miten olisi siis tilaisuuteesi monitaituri, joka hoitaa koko tapahtuman luentoineen, juontoineen ja musiikkeineen? 

– Haluan, että musiikistani ja esiintymisestäni välittyy iloa, joka on yleisön kanssa yhteistä, pohtii Maria. 

 – Haluan tehdä laaja-alaisesti erilaista musiikkia, kaikkea pienistä pubeista suurten orkesterien solistiksi ja siltä väliltä. Kuningattaruudelle ei toki käännetä selkää, mutta haluan ajatella, ettei minua laiteta tiettyyn lokeroon, vaan voin esittää musiikkia yli genrerajojen ja löytää itseni myös juontajana tai hyvinvointipuhujana. Tai vaikkapa teatterin estradilta. Uskon, että MagnumLivellä on valmiudet olla rinnallani uusissakin aluevaltauksissa. 

Maria Tyysterin ohjelmatoimistona on helmikuusta 2023 alkaen MagnumLive.

• Katso Maria Tyysterin esittelysivu.