In English

MagnumLive

Tomi Tuomisen Kapakan runoilijan tarinoita -albumi julkaistu

JULKAISTU 26/10/2022

Urheiluselostaja ja juontaja, mutta myös laulaja ja lauluntekijä Tomi Tuominen julkaisee toisen studiolevynsä Kapakan runoilijan tarinoita keskiviikkona 26.10.2022. Levy on saanut nimensä avausraidasta Kapakan runoilija, jolla Tomi kilpaili Syksyn sävel -kilpailun toisessa semifinaalissa Alfa-TV:llä 8.10.2022. Kappale jäi piirun päähän finaalipaikasta. 

Uuden levyn kappaleet ovat pääosin Tomin itsensä säveltämiä ja sanoittamia. Levyllä laulaa Tomin lisäksi hänen vaimonsa Annina Tuominen.

– Vaimoni tuki on ollut tämänkin levyn kohdalla kaikki kaikessa. Tuen lisäksi Anninan kädenjälki näkyy konkreettisesti miltei kaikissa biiseissä. Pääroolit oman näytelmän on meidän yhteinen duettomme, ja yhtä kappaletta lukuun ottamatta Annina laulaa kaikkiin myös stemmat, Tomi sanoo.

Kappaleet ovat nekin syntyneet kotona mitä erilaisimmissa inspiraation hetkissä.

– Omenapuun alla kitara sylissä, illalla pimeässä olohuoneessa tai aamukahvin kanssa. Lähes kaikkiin biiseihin sävel ja teksti ovat tulleet samanaikaisesti.

Syksyn sävel -kappaleesta Tomi kertoo, että se syntyi nopeasti aamukahvin lomassa ja nopeasti syntyi myös päätös lähettää se kilpailuun.

Tomi kertookin olevansa ylpeä uudesta albumista, joka tuntuu entistä enemmän omalta, koska suurin osa kappaleista on hänen omiaan. Levyllä on kaikkiaan kahdeksan biisiä eli kapakan runoilijan tarinaa. Levystä tuli tasapainoinen, koska sovitukset ja lopulliset fiilaukset on tehty koko bändin kesken. Tämä on kuultavissa levyn harmonisessa easy-listening-tunnelmassa.

Levyn on tuottanut Aki Räty, joka tuotti myös suurimman osan Tomin ensimmäisen albumin biiseistä. Hän soittaa levyllä koskettimia ja laulaa taustoja kitaristi Joje Purasen kanssa. Bassoa ja haitaria soittaa Ape Anttila ja rumpuja Juuso Heloaro ja Roni Suhonen. Kitaristi Ben Granfelt vierailee kolmella kappaleella.

Tomi Tuominen on julkaissut musiikkia aiemminkin sekä esiintynyt teatterissa ja musikaaleissa ja laulanut useiden eri bändien solistina. Viime syksynä hän esitti kirjailija Nick Carrawaytä Lohjan teatterin Loistelias Herra Gatsby -musikaalissa. Tämän lisäksi Tomi on nähty myös aiemmin My Fair Lady ja Nunnia ja konnia -musikaaleissa yhdessä vaimonsa Anninan kanssa, joka on vuoden 2003 tangofinalisti. Tomin ensimmäinen albumi Painovoimaa julkaistiin vuonna 2019.