FI / EN

Mahindra Group

M101 Leadership Conclave -konferenssi

Ajankohta: 18.-20.12.2017
Tapahtumapaikka: Hilton Helsinki Kalastajatorppa

Korkean tason kansainvälinen seminaari pidettiin joulukuussa 2017 Helsingissä

Mahindra Group on kansainvälinen monialakonserni, jonka pääkonttori sijaitsee Intiassa. Konserni koostuu 120 tytäryhtiöstä, jotka työllistävät yli 200 000 ihmistä yli sadassa maassa.

Mahindra Group järjestää vuosittain eri puolilla maailmaa konsernin sisäisen M101 Leadership Conclave -konferenssin, joka kerää yhtiöiden toimitusjohtajat yhteen. Aiemmin konferenssi on järjestetty mm. Etelä-Afrikassa, Etelä-Amerikassa ja Aasiassa. Vuoden 2017 M101 -konferenssin tapahtumapaikaksi päädyttiin ensimmäistä kertaa Pohjoismaihin, ja pitopaikaksi valikoitui Hotelli Kalastajatorppa Helsingissä. Kaksipäiväisessä tapahtumassa oli tällä kertaa mukana 101 johtajaa, joista kukin esitteli yrityksensä kulunutta vuotta ja ideoitaan tulevalle kaudelle. Lisäksi tapahtumassa etsittiin uusia sijoituskohteita. Tilaajan puolelta oli mukana myös seminaarihenkilökuntaa ja kolme omaa kokkia.

Tapahtumakokonaisuuteen sisältyi kaksi kokopäiväistä, tiukan aikataulun konferenssia ja kolme iltajuhlaa, jotka sisälsivät mm. pääministeri Juha Sipilän ja elinkeinoministeri Mika Lintilän vierailun, startup-yrittäjien pitchauksia sekä tunnelmaa piristäviä viihdeohjelmanumeroita.

Mahindra Groupia edustanut mumbailainen tapahtumatoimisto valitsi MagnumLiven tapahtuman tekniseksi toteuttajaksi. Toteutus sisälsi monipuolisen kuva- ja videotekniikan, valaistuksen, äänentoiston, mittatilaustyönä toteutetun 13 metriä leveän lavan, somistuksen ja backstagen. Lisäksi toimeksiantoon sisältyi tapahtuman videokuvaus kuudella kameralla ja tallennus sekä iltajuhlien tekniset toteutukset. AV-toteutuksen erikoisuuksina oli näyttävä lavasteisiin saumattomasti integroitu 18 m² 3 mm -LED-näyttöpinta ja 101 kappaleen konferenssimikrofonijärjestelmä.

M101-konferenssin päätti Helsingin Ritarihuoneella järjestetty jouluinen juhlaillallinen, joka huipentui järjestämäämme upeaan Abbaa by Taikapeili -musiikki-ilotteluun!

Puoli vuotta kestänyt Mumbai-Vantaa -yhteistyö MagnumLiven ja tilaajan edustajien kanssa sujui mainiosti ja tilaaja oli erittäin tyytyväinen toteutuksen lukuisiin yksityiskohtiin sekä kokonaisuuteen. Vaativa toimeksianto päättyi 20.12., jonka jälkeen tiimimme oli mukava lähteä hyvillä mielin ansaitulle joululomalle vieraiden jatkaessa matkaa nauttimaan joulusta Saimaalla!

Oletteko suunnittelemassa korkeantason kotimaista tai kansainvälistä tapahtumaa? Lisätietoja palveluistamme antaa kimmo.junttila@magnumlive.fi , +358 50 5580892.