FI / EN

Helsinki Cup

Helsinki Cup 2018

Ajankohta: 8.-13.7.2018
Tapahtumapaikka: Helsinki

Helsinki Cup on Helsingissä järjestettävä Euroopan kolmanneksi suurin nuorille tarkoitettu jalkapalloturnaus, joka kerää vuosittain jopa yli 20 000 osallistujaa. MagnumLive toimi aluksi tapahtuman teknisenä toteuttajana usean vuoden ajan, mutta parina viime vuonna Helsinki Cup ja MagnumLive ovat syventäneet yhteistyötään tapahtumatori Love the Ball Centerin sekä turnauksen avajaisten kehittämiseen ja tuotantoon. Lisäksi vuoden 2018 tapahtumassa MagnumLive koordinoi 18 yhteistyökumppaniteltan rakentamisen ja kalusti niistä viisi.

Love the Ball Centerin toimii Helsinki Cupin virallisena vapaa-ajan keskuksena. Tavoitteena on ollut jatkuvasti kokonaisvaltaisesti kehittää tapahtumatoria ohjelmasisältöä myöten. Tarkoituksena oli luoda paikka, joka palvelee kaikkia turnaukseen osallistujia, kuten joukkueita taustajoukkoineen, yhteistyökumppaneita sekä muita vierailijoita.

Helsinki Cupin avajaispäivään kuului muun perinteinen kulkue sekä erilaista ohjelmaa tapahtumatorilla. Vuonna 2018 Helsinki Cupin avajaisissa otettiin virallistamista vaille oleva maailman suurin joukkuekuva (kuva 1). Tapahtuman suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö.