FI / EN

Pirita Niemenmaa vuosi starttaa uusilla kujeilla

Pirita Niemenmaa hehkeänä kirkuvan punaisessa hameessa,

Pirita Niemenmaa on koko Suomen tuntema artisti, joka valloittaa persoonallisen pehmeällä äänellään. Artisti viihdyttää yleisöään niin tanssilavoilla, konserttiestradeilla kuin radioaalloilla. Tangokuningattaruus nosti hänet iskelmätaivaan kirkkaimpiin parrasvaloihin. Hänet muistetaan myös  realitysarjasta Temptation Island, joka kertoo Piritan rohkeudesta ja avoimesta suhtautumisesta julkisuuteen.

Pirita on aito ja helposti lähestyttävä persoona, joka kohtaa yleisönsä lämmöllä. Hän on raikas tuulahdus iskelmätaivaalla: laulaja, jolla on pilkettä silmäkulmassa. Piritan suuri vahvuus ovat herkät tulkinnat ja eläytyminen. Ohjelmisto koostuu monille tunnetuista kappaleista – myös niistä hieman unohdetummista hiteistä.

Pirita on julkaissut pitkäsoiton Miten kaikesta kiittäisin (2021), josta on julkaistu myös radiosingle. Matkan varrelle kertyneitä muita singejulkaisuja ovat Rion tähti, Jos lähdet, Rakastatko laisinkaan sekä Elämän aalloissa. Uutta musiikkia on luvassa kevään 2023 aikana. 

Helmikuusta 2023 alkaen Piritan keikat myy MagnumLive. 

Referenssejä

Pirita on aito ja helposti lähestyttävä, joka kohtaa yleisönsä lämmöllä. Hän on hyvällä huumorilla varustettu, iloinen ja raikas tuulahdus lavoilla. Hänellä on pilkettä silmäkulmassa ja on hyvä heittäytymään. Leikkisyys ja hauskuus kuvaavat Piritan luonnetta, mutta työtä tehdään kuitenkin aina täysillä. 

”Piritan suuri vahvuus on herkät tulkinnat, joihin hän pääsee syvälle eläytymään. Hänen ohjelmistonsa koostuu monille tunnetuista kappaleista sekä myös ehkä jo niistä hieman unohdetuista hiteistä. Monia näistä kappaleista ei välttämättä ole niin paljon muualla kuultu! Hänen pitkä historiansa musiikin saralla näkyy ja kuuluu – ja hän on valmis uudistumaan ja heittäytymään rohkeasti tuntemattomaan.”