FI / EN

Jarkko Honkanen & Taiga: Yhden yön

Yhden yön -kappale on Jarkko Honkasen ja Taigan perjantaina 26. toukokuuta ilmestyvä uusi single. Se on tarina siitä, kun se oikea napsahtaa samoihin juhliin ja on annettava kaikkensa että toinen kiinnostuu. Yritys on kova ja kaikki panokset on pelissä. Lähteekö toinen mukaan ja jos lähtee, niin jääkö tarina vain Yhden yön mittaiseksi.

– Kappale sai sytykkeensä puhelimeen lauletusta iskevästä kertosäeteemasta. Sanoitus, tarina ja muu sävellys alkoi elää omaa elämäänsä te-kemisen edetessä. Lähtökohtana oli voimallinen ja nyansseja sisältävä suomi-iskuri, jota on helppo bilettää ja laulaa mukana, kertoo Jarkko kappaleen synnystä.

Matka jatkuu. Takana on hyvin vastaanotettuja sekä palkittuja pitkäsoittoja, singlejä, sekä muita julkaisuja. Keikkojakin on reilun parinkymmenen vuoden aikana tehtynä parisen tuhatta ja matka jatkuu edelleen nousujohteisesti.

– Iskelmän kuuntelijat ja tanssijat ovat ottaneet meidät vuosien saatossa omakseen ja se kannustaa, sekä antaa voimia jatkaa. Varsinkin kun tietää että julkaisuja ja keikkoja odotetaan. Myös erilaiset toistoalustat ovat olleet meille suosiollisia kun vertailee meidän musan kulutusta muihin vastaaviin julkaisijoihin, Jarkko kertoo.

Jarkko Honkanen & Taiga esiintyy eri puolilla Suomea ravintoloissa, lavoilla ja laivoilla. Heidät tunnetaan keikkojensa välittömästä tunnelmasta, sekä monipuolisesta omasta persoonallisesta ohjelmistostaan.

Säv. Jarkko Honkanen – Jari Rönkkö San. Jarkko Honkanen Sov. Toni Nygård