FI / EN

Heidi Pakarinen kiihkeän tangon pauloissa: Enkeli ja paholainen kutsuvat tanssiin

Heidi Pakarinen, Enkeli ja paholainen -tangon singlen kannessa mies punamekkoisen naisen pauloissa.

Tango. Liian harvoin julkaistu musiikkilaji? Tämän kappaleen tekijät ilmoittivat genreksi  ”pop-fuusio-tango”. Olkoot siis niin. Heidi Pakarisen 7.2.2025 julkaistavassa fuusiokappaleessa Enkeli ja paholainen väreilee kuumia ja kylmiä sävyjä. 

”Heidin valtavan valovoimaisen ja positiivisen räiskyvän persoonan tavatessa tuntuu, kuin olisi kohdannut pommin, josta räjähtää iloisesti ilmoille valkoisia höyheniä, kultahileitä ja kesäkukkia kirkkaassa auringonpaisteessa!, näin kertoo Katja Esle laulajavalinnasta tähän tangoon. – ”Tässä modernissa popin ja tangon fuusiossa, Enkeli ja paholainen, Heidistä on tiristetty esiin ennen kuulemattoman kiihkeitä, tummia ja tulisia sävyjä, jotka liekittävät kuulijaa ihanan polttavasti loppuun saakka. Kumpi voittaa, enkeli vai paholainen? Viettelevän viulun soidessa on kuitenkin varmaa, että sydän palaa, tavalla tai toisella. Antaa roihuta!”, näin maalailee laulusta ja tulkinnasta Katja Esle.

Kun Heidi Pakarinen sai levytettäväkseen Katja Eslen ja Jukka Saarisen kappaleen Enkeli ja Paholainen, hän syttyi itsekin tangon paloon:

”Enpä ole hetkeen syttynyt uudesta tangosta niin kuin tämä Enkeli ja paholainen sytytti! Kun Katja lähetti mulle version tästä kertakaikkisen upeasta tangosta, ei siinä ollut kahta sanaa: ”kyllä”!”

”Laulun intesiteetti on vaikuttava niin musiikillisesti kuin tarinallisesti. Tämä laulu on täynnä yllätyksiä, sytykkeitä omaan mieleen, intohimoa, väreilyjä, ihanasti herätteleviä ääniä. Tarina tanssiparista herättää myös: kohdataan ja tanssitaan, sytytään yhdessä ja seurataan toisen liikkeitä.”

”Tanssin voima on parhaimmillaan, kun siinä hetkessä kokee niin sielukkuuden, kokonaisvaltaisen liikkeen, hengityksen, intohimon, halun ja rakkauden sävyjä. Mutta, jotta tanssiin voi hullaantua, pitääkö olla kuin enkeli, vai nostaa omaa itsekkyyttä, joka voi osaltaan olla ihmisyyden ilmentymä paholaisesta?”

”Katja ja Jukka ovat luoneet aivan uskomattoman upean, henkeäsalpaavan tangon, jonka toivon sydämestäni käyvän myös kaikkien tangon- ja tanssirakastajien sieluun ja sydämeen.”

”Tämä on Tangorakkautta!”

Heidi Pakarinen on tuttu niin konserttiestradeilta kuin tanssiparkettien viihdyttäjänä. Juontajana Heidi on tullut tutuksi mm. Kansan kesken -tv-ohjelman juontajana sekä Sekahaku -ohjelman vetäjänä.

Heidi Pakarinen – Enkeli ja paholainen, cds
Julk. 7.2.2025
Sävellys: Katja Esle
Sanoitus: Katja Esle, Jukka Saarinen
Sovitus: Katja Esle, Matti Parkkonen
Jousisovitus: Katja Esle, Silja Lassila
Äänitys, kitarat, basso, koskettimet, ohjelmoinnit: Matti Parkkonen
Viulut: Silja Lassila
Miksaus: Petri Kokko (Bonsound)
Masterointi: Svante Forsbäck (Chartmakers)
Taiteellinen tuotanto: Katja Esle (Passiano)
Tuottaja: MagnumLive Oy 2024 / Label: Magnum Music