FI / EN

Pamela Tola

Pamela Tola, näyttelijä ja luennoitsija
Seuraavat keikat

Esittely

Teatteritaiteen maisteri Pamela Tola on elokuvista ja televisiosta tunnettu näyttelijä, elokuvaohjaaja sekä käsikirjoittaja. Tolan vaikuttava omakohtainen tarina on osoitus siitä, kuinka olosuhteet tai menneisyys eivät yksin määritä tulevaisuutta – jokainen voi rakentaa sen itse.

Vaikuttava tarina rohkeudesta, asenteesta ja unelmista

Omiin rehellisiin kokemuksiinsa pohjautuvalla luennolla Tola innostaa ja tukee kuulijoita unelmoimaan, kohtaamaan itsensä, olemaan rohkea ja uskomaan omaan potentiaaliinsa. Vaikeuksista voi selvitä. Luento auttaa löytämään avaimia niin itsetunnon kuin itseensä uskomisen vahvistamiseksi.

Tolalle tärkeää on luottamuksellisen ilmapiirin luominen ja yleisön aito kohtaaminen. Pamela Tola uskoo, että omilla valinnoillaan ja pienillä suunnan muutoksilla ihminen voi vaikuttaa positiivisesti omaan elämäänsä ja tulevaisuuteensa, ja tuoda parempaa hyvinvointia niin itselleen, kuin ympäristölleenkin.

Tolan puhe on ennen kaikkea inspiroiva, kannustava ja ajatuksia herättävä kokemus. Hän käsittelee omakohtaisen tarinansa kautta teemoja aina unelmista ja niiden merkityksestä oman voimansa löytämiseen, luovuuteen, ajatusten voimaan ja positiiviseen vuorovaikutukseen, huumorin merkitystä unohtamatta.

Pamela Tola on kiertänyt jo yli kymmenen vuotta ympäri Suomea kannustamassa kuulijoita uskomaan omiin unelmiinsa ja pitänyt erilaisia itseilmaisuun ja oman luovan voiman löytämiseen liittyviä koulutustilaisuuksia sekä työpajoja.

Pamela Tola puhuu tarpeen tullen myös luovasta, osallistavasta johtajuudesta, työilmapiirin sekä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin merkityksestä työelämässä. 

Pamela Tola on myös äänimaljahoitaja sekä sointukylpyohjaaja. Hän on opiskellut liike- ja tanssiterapiaa, sekä psykologista koko kehon tunnevyöhyketerapiaa.

Kaikki luennot ja workshopit räätälöidään aina kohderyhmän mukaan. ’

Aiheita

  • Luovuus ja alitajunta. Alitajunnan luovan voiman aktivoiminen ja käyttö luovassa prosessissa, työssä ja arjessa
  • Kehon ja mielen yhteys, läsnäolo, energia ja intuitio.
  • Unelmat ja niiden merkitys
  •  Luova, osallistava johtaminen
  • Itsetunto, positiivinen ajattelu, hyvinvointi ja oman polun löytäminen
  • Tunnetaidot. Negatiivisten tunteiden selättäminen/hyväksyminen. 
  • Mielen hallinta ja vaikeuksista selviytyminen.
  • Esiintyminen, esiintymispelko ja positiivinen vuorovaikutus. Huumorin merkitys.

Juontaja Pamela Tola

Pamela Tola myös juontaa mielellään monenlaisia tapahtumia sekä toimii moderaattorina erilaisssa paneeleissa ja seminaareissa.

Lue lisää

Lisätiedot

Erikoisohjelmat

Kokoonpano

Videot

Kuvat

Mainonnan tekijä: Kuvia saa käyttää tapahtumien mainonnassa, jossa artistit esiintyvät.
Median edustaja: Kuvia saa käyttää hyvien tapojen mukaisesti lehden toimituksellisiin julkaisuihin, joissa artistia on haastateltu. Toivomme ilmoitusta käytöstä.
Pyydä copyrightia muihin käyttötarkoituksiin. Kuvaajan nimen puuttuessa käytä ”MagnumLive kuvapankki”.

Spotify

Artikkelit