FI / EN

Lipsaset

Seuraavat keikat
Ei keikkoja

Esittely

Bilebändi Lipsaset jytää!

Kun bändin nimi on hatunnosto maamme viihdeteollisuuden isälle ja viihdyttämisen pioneerille, on täysin selvää, että hommat hoidetaan sielukkaasti ja laadusta tinkimättä.

Mikä siis erottaa Lipsaset muista bilebändeistä?

Bändi vannoo vain ja ainoastaan suomenkielisen 70-luvun bilerockin nimeen.
– Vankkumaton suuntautuminen 70-luvun musiikkiin; meillä on oma tyyli bilebändien joukossa.

Rokit ja discot. Hevit ja humpat. Soulit ja slovarit. Suurimmat suosikit 70-luvun riemukkaimmista hiteistä. Suomenkielellä hikisten miesten aidoilla soittimilla taikomaa menevää meininkiä timangilla tyylillä.

Lipsasset on voittanut TV2 televisioidun Bilebändien SM-tittelin (2012). Lipsaset palkittiin syksyllä 2014 myös viihteen mestarin Dannyn toimesta, kun bändille myönnettiin kunnianosoituksena juhlaviiri. Danny onnitteli saavutetusta, televisiossakin nähdystä bilebändien Suomen mestaruudesta sekä siitä, että Lipsaset ansiokkaalla tavalla jakavat taitavasti ja sielukkaasti suomenkielistä hittimusiikkia bailukansalle. Solo:n puheenjohtajan ominaisuudessa Danny kiinnitti erityistä huomiota peräänantamattomasta, johdonmukaisesta ja taiteellisesti korkeatasoisesta musiikin tekemistä, joka esitetään energisesti ja iloisesti.

Vuosien saatossa on julkaistu monia sinkkubiisejä, mm. Maantieltä taloon 25.5. radiosinglenä, toisessa aallossa Aivan varmaan (I Was Made For Lovin´ You) ja Soita discomusaa (Play That Funky Music).

Lipsasten monipuolisesta keikkasetistä löytyvät omien julkaisujen lisäksi muun muassa:

Aina rock’n’ roll (I Love Rock’n’Roll), Anna mulle lovee (Gimme Some Lovin), Elää mä sain (Staying Alive), Epäilet vain (Suspicious Minds), Etsin kunnes löydän sun (Oasis), Fiilaten ja höyläten (Reeling and Rocking), Jos jotain yrittää (Harva meistä on rautaa), Rahaa rahaa rahaa (Money Money Money), Rasputin, Laulumme soi (Terve) (Y.M.C.A.), Viisi varmaa (Easy living), Yes sir, alkaa polttaa (Yes Sir, I Can Boogie)…

 

 

Lue lisää

Lisätiedot

Erikoisohjelmat

Kokoonpano

Lipsasten perhe

Iso-T
Johtavaa laulua, huuliharppuja ja kolistimia.

Antsa
Kitaroita ja yleistä melskausta.

Teemu-Johannes
Koskettimia, viulukoneita, Moogia ja laulua.

Hoss
Rumpuja ja laulua.

I-Mies
Kitaroita ja laulua.

Mauri-Ensio
Bassoja ja taiteellista vastuuta.

Tucco
Teknistä ylivertaisuutta.
Toisinaan paikalla oleva hahmo

Videot

Kuvat

Mainonnan tekijä: Kuvia saa käyttää tapahtumien mainonnassa, jossa artistit esiintyvät.
Median edustaja: Kuvia saa käyttää hyvien tapojen mukaisesti lehden toimituksellisiin julkaisuihin, joissa artistia on haastateltu. Toivomme ilmoitusta käytöstä.
Pyydä copyrightia muihin käyttötarkoituksiin. Kuvaajan nimen puuttuessa käytä ”MagnumLive kuvapankki”.