FI / EN

Janne Raappana

Seuraavat keikat
Ei keikkoja

Esittely

Janne Raappana on ollut musiikkitaivaalla jo pitkään. Takana on tuhansia keikkoja, monia levytyksiä ja iki-muistoisia hittejä. Jannen uraa ovat siivittäneet myös soololevyt, Oven avaan hiljaisuuteen (2008), Rakkaus on hulluus (2010) ja Rakkaus ei kuole (2011).

Janne muistetaan Taikakuu-yhtyeen riveistä, jonka solistina ja basistina hän toimi viitisentoista vuotta. Vuosien saatossa julkaistiin seitsemän Taikakuu-albumia. Muutama vuosi sitten Janne jättäytyi pois yhtyeestä. Musiikkia Janne ei kuitenkaan ole jättänyt, vaan on tehnyt satunnaisesti keikkoja oman yhtyeensä kanssa, jonka laulaja-basistina hän toimii. Lisäksi hän on tehnyt erilaisia jazzkeikkoja ja teatteriprojekteja.

– Tein putkeen 18 vuotta keikkaa. Oli hengähdystauon paikka, mutta laakereille lepäämään en ole kuitenkaan jäänyt, enkä musiikkia jättänyt. Olen tehnyt silloin tällöin iskelmä- ja tanssilavakeikkoja. 

Keikkoja siis tehdään vuositasolla harvakseltaan, sillä Janne asuu Rovaniemellä ja pyörittää Lapissa Palojärven lomakeskusta.

Uusimpia singlejulkaisuja ovat Juuri nyt (2018) ja Lumineito (2021).

Lataa juliste A3 (pdf)

Lue lisää

Lisätiedot

Erikoisohjelmat

Kokoonpano

Videot

Kuvat

Mainonnan tekijä: Kuvia saa käyttää tapahtumien mainonnassa, jossa artistit esiintyvät.
Median edustaja: Kuvia saa käyttää hyvien tapojen mukaisesti lehden toimituksellisiin julkaisuihin, joissa artistia on haastateltu. Toivomme ilmoitusta käytöstä.
Pyydä copyrightia muihin käyttötarkoituksiin. Kuvaajan nimen puuttuessa käytä ”MagnumLive kuvapankki”.