Nummela viettää kevään teatterissa ja keikoilla ja julkaisee synttäripäiväksi uutta musiikkia.
Esa Nummela jatkaa yhteistyötä Petri Munckin kanssa: Onni on olkapäällä
Uusi vuosi, mutta samat kujeet. Tällekin vuodelle on Esalle tiedossa runsaasti teatteria ja keikkaa juuri sopivassa suhteessa.
– Keväällä mut nähdään Salon Provinssi -teatterissa Lomasolmu-komediassa. Mukavaa menoa ja meininkiä luvassa siis. Mutta extrana; tänä vuonna mun synttärit osuu perjantaille ja päivämäärä on 7.3., ja sinä päivänä nyt julkaisen tämän kappaleen”, kertoo Esa Nummela.
– Teimme kappaleen yhdessä Petri Munckin kanssa, ja pikkuyllärinä: biisin tekstiin on piilotettu loppuun myös synttärionnittelut.
• Esa Nummela / Spotify. Kappale kuunneltavissa perjantaina 7. maaliskuuta.
Sävellys, sanoitus ja sovitus Petri Munck & Esa Nummela
c MagnumLive Oy / Magnum Music 2025
– Oman bändin kanssa keikkaillaan ja musana rautainen ja nuorekas kitarapop-rock, mutta teatteri tuo mukavaa vaihtelua, pohtii Nummela, joka myös nähdään usein myös duo- ja soolokitarakeikoilla, ja hän on viihtynyt eri teatteriprojekteissa monissa rooleissa.