FI / EN

Annika Nord julkaisee singlen tulevalta albumiltaan

Annika Nord, trubadur

Annika Nord on turkulainen laulaja-kitaristi-lauluntekijä. Hän kiertää Suomea parhaimmillaan 150 keikan vuositahdilla oman bändinsä kanssa sekä – ehkä Suomessa harvinaisena – naistrubaduurina. Keikoilla kuullaan pop- & rock-coversuosikkeja eri vuosikymmeniltä ja tietenkin Annikan omia kappaleita. Annikan debyyttialbumi on julkaistu keväällä 2020.

Annika oli mukana YleX Nosteessa -sarjassa, jonka kautta hän löysi Lammaskallion Audio maalaismiljöön. Vie mut -biisi on Annikan ensimmäinen pianolla säveltämä kappale. Akkari ja sello luovat lopullisen vangitsevan kauniin tunnelman tulevan levyn ensimmäiseen singleen.

Pitelen kädessäni vaaleaa sydänriipusta. Koru on lähes läpikuultava ja sen reunat ovat sydämen muotoiset. Uskon sen tuovan hyvää energiaa.

– Tässä on tapahtunut vähän kaiken näköistä, elämän mullistavia juttuja. Olen kokenut niin suuria tunteita, että pureskelen niitä vieläkin. Olen ollut epätoivon keskellä pelkojeni kanssa. Purskahtanut itkuun keskellä katua. Kyynelehtinyt aamusta iltaan ja hakenut apua. Nyt olen kohdannut sen kivun, jota olen pelännyt koko elämäni.

– Olen saanut hengittää suurinta ihmettä. Todeta, että selvisin sittenkin. Tuntea puhdasta rakkautta. Saanut elää sitä hetkeä, josta elämä alkaa. Olla läsnä, uusissa tuoksuissa. Liikuttua kyyneliin pelkästä katseesta. Ihastella maailman suloisinta nukkuvaa. Hämmästynyt siitä, miten pienen pienet sormet osaavat jo tarrautua kiinni. Kiinni siihen sydämen muotoiseen koruun, jonka ripustin kaulaani.

– Se koru on peräisin Norjasta. Sain korun sellaisella erityisellä hetkellä, jonka tulen muistamaan lopunelämääni. Ilman sitä korua, ja sen takana olevia tarinoita, Vie mut -biisiä ei olisi syntynyt.

– Jokainen saa kuulla biisin, miten kuulee. Jollain tavalla siitä välittyy tuulahdus toivoa.

magnumlive.fi/esiintyjat/annika-nord
www.annikanord.com
instagram.com/annikanordmusiikki
Facebook.com/annikanordmusiikki
spoti.fi/366dhmZ

Annika Nord, Vie mut -singlen kansi

Annika Nord – Vie mut, cds & lyriikkavideo
Julk. Pe 2.6.2023

Tekijätiedot: san. Annika Nord säv. Annika Nord sov. Joona Rinne
Julk. MagnumLive Oy 2023

(linkki tulee julkiseksi 2.6.)

Muusikot: Annika Nord, Joona Rinne, Jukka Heikkilä, Susanna Syrjäläinen, Sakke Kumpula, Saku Moilanen

Äänittäjä: Valtteri Väänänen / Lammaskallion Audio Miksaaja: Valtteri Väänänen / Lammaskallion Audio Tuottajat: Valtteri Väänänen, Annika Nord, Joona Rinne Masterointi: Teemu Kinnunen / Mojo Lab. Kannen tekijä: Annika Nord. Logo: Aleksi Manninen