Ensi kertaa yhdessä studiossa: Saija Tuupanen ja Marko Maunuksela yhdistävät voimansa kappaleessa ”Kaunista ja hyvää”

Saija_Tuupanen ja Marko_Maunuksela istuvat lattialla seläkkäin Kaunista ja hyvää -singlen kannessa.

Marko Maunuksela tiesi, että hänen vuonna 2012 julkaisema Kaunista ja hyvää -kappale samannimiseltä albumiltaan, on tarkeä myös artistiystävä Saija Tuupaselle. Maunuksela kertoo yhteisdueton ajatuksesta:

– Tää idea on muhinut mielessäni jo pitkään, että näin upea kappale ansaitsee uuden tulemisen. Olen ollut tietoinen, että Kaunista ja hyvää on ollut itseni lisäksi myös Saijalle yksi isoista voimalauluista. Saija on viimeaikoina esittänyt tätä laulua myös omilla keikoillaan. Siitä se idea sitten lopulta syntyi, tää pitää tehdä duettona! Niinpä otettiin yhteyttä kappaleen säveltäjään Petri Someriin, joka innostui aiheesta ja lupasi myös tuottaa ja sovittaa uuden version, kertoo Maunuksela.

– Saijan kanssa oli ihanaa tehdä näin merkityksellinen duetto. Studiossa syntyi heti syvä yhteys, mikä kuuluu upeasti laulun kokonaisuudessa. Me ollaan hyviä ystäviä ja luottamus toiseen on avainasia, että näin tärkestä duetosta tulee kokonainen.

Myös Tuupanen iloitsee yhteisestä duetosta:

– Kuinka onnellinen olen, että sain antaa myös omaa ääntä tälle Markon hienolle biisille, iloitsee Saija. – Olin aivan äärettömän innoissani, kun Marko tätä mulle ehdotti. Tämä laulu on ollut mulle oma voimakappaleeni.

– Tätä me teille kaikille toivotaan Kaunista ja hyvää. Toivon, että se syvä ystävyys, joka meillä Markon kanssa on, kuuluu myös tässä laulussa, toivottaa Tuupanen.

Kappaleen sanoittajana on toiminut Sana Mustonen, ja kappale julkaistaan perjantaina 30.1.2026. 

Saija_Tuupanen ja Marko_Maunuksela istuvat lattialla seläkkäin Kaunista ja hyvää -singlen kannessa.

Saija Tuupanen & Marko Maunuksela – Kaunista ja hyvää, single
Säv, sov: Petri Somer
San: Sana Mustonen
Tuottaja: Petri Somer
Yhteistuotanto: MagnumLive Oy & MvM Musiikki
Julkaisija: 2026 MagnumLive Oy
Kustannusoikeudet: Albatrossi Kustannus / Warner/Chappell Music Finland
Kuva / kansi: Mira Tiinanen

Tiedotus: Liisa Marjomäki 

Saija Tuupanen ja Marko Maunuksela.