FI / EN

Eeddspeaks – Eetu

Tubettaja Eddspeaks, EEtu
Seuraavat keikat

Esittely

Tubettaja Eeddspeaks eli Eetu Pesonen on yksi Suomen Youtube-maailman tunnetuimmista ja menestyneimmistä konkareista, joka on tehnyt videoita ammattimaisella ja asiallisella otteella jo vuosien ajan. Hänen kanavansa koostuu pääosin arkisista videoista, mutta myös haasteista, matkustelusta sekä elektroniikkaan ja ruoanlaittoon liittyvistä videoista.

Eetu Pesonen on suomituben kummisetä. Eetu on samaistuttava ja lämminhenkinen, koiriensa kanssa aktiivisesti puuhaileva kolmekymppinen vantaalainen, jonka vlogikanavalta löytyy kokkausvideoita, daily vlogeja sekä muuta ajankohtaista sisältöä. Eetulla on ilmiömäinen tapa luoda sisällöistään koukuttavaa – puhuttiin sitten huvipuiston kourakoneista, raaputusarvoista tai hänen paritaloonsa liittyvistä videoista.

Eetu toimii hyvin myös juontajan, hostin ja paneelikeskustelun vetäjän roolissa tapahtumissa.

Eetulla on myös pelikanava Eeddplays, joka keskittyy useiden eri pelien läpipelaamiseen. Hänet on palkittu Tubeconin Awardseissa aiempina vuosina ja hänet on nähty esiintymässä ja luennoimassa niin kouluissa kuin yrittäjätilaisuuksissakin. Lisäksi hän on ollut mukana erilaisissa paneelikeskusteluissa ja useissa meet & greeteissä. Hänet tunnetaan myös hyvin aktiivisena striimaajana eri lani- ja pelitapahtumissa, kuten Assemblyillä.

Esiintymiskielet:

  • suomi, englanti

Kohderyhmä:

  • 18-34-vuotiaat, seuraajista 67 % miehiä, 33 % naisia

Avainsanat:

  • arkivlogit
  • pelaaminen
  • elektroniikka
  • ruoanlaitto
  • paneelikeskustelut
  • luennot
  • pelitapahtumat
  • kouluvierailut
  • meet & greetit

@eeddspeaks


Tubettaminen eli videoiden tekeminen verkkoon on ilmiö, joka on Suomessa kasvanut räjähdysmäisesti. Tubettajat ovat Youtube-tähtiä, tämän päivän vaikuttajia. He viihdyttävät, kertovat mielipiteensä, näyttävät esimerkkiä. Suosituimmat tubettajat ovat faneilleen isoja tähtiä. He saapuvat piristämään tapahtumaasi Meet & Greet -tyyppisesti. He osallistuvat mielellään erilaisiin hauskoihin haasteisiin ja kilpailuihin, unohtamatta haastatteluja, selfieitä, nimmareita…

Näillä vetovoimaisilla tähdillä tavoitat ja saat liikkeelle nimenomaan nuorison. Suosituimmilla tubettajilla on verkossa kymmeniätuhansia seuraajia ja heidän videoidensa katsojaluvut pyörivät jopa miljoonissa. Tilaa Suomen suosituimmat tubettajat nyt meiltä!

Lue lisää

Lisätiedot

Erikoisohjelmat

Kokoonpano

Videot

Kuvat

Mainonnan tekijä: Kuvia saa käyttää tapahtumien mainonnassa, jossa artistit esiintyvät.
Median edustaja: Kuvia saa käyttää hyvien tapojen mukaisesti lehden toimituksellisiin julkaisuihin, joissa artistia on haastateltu. Toivomme ilmoitusta käytöstä.
Pyydä copyrightia muihin käyttötarkoituksiin. Kuvaajan nimen puuttuessa käytä ”MagnumLive kuvapankki”.