FI / EN

Badding-konserttikiertue | Imatra

Seuraavat keikat

Rauli Badding Somerjoen musiikin ystäviä hemmotellaan helmi-maaliskuun aikana mittavalla kiertueella ympäri Suomen. Kiertueella kuullaan Baddingin suosituimpia lauluja Marko Haaviston, Suvi Karjulan ja huippumuusikoista koostuvan yhtyeen esittäminä.

Marko Haavisto on ollut koko musiikillisen uransa Baddingin musiikin suuri ihailija. Hän oli 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa toimineen Badding Rockers -yhtyeen keulahahmo, joka myös tapasi Baddingin 15-vuotiaana. Badding jopa vei omaan levy-yhtiöönsä Badding Rockersin demon ja suunnitteli yhteistyötä tämän nuorista muusikoista koostuneen yhtyeen kanssa. Orastava yhteistyö katkesi Baddingin kuolemaan tammikuussa 1987.

– Kun muistelen kultaista 1980-luvun alkupuolta ja aikaani peruskoulun yläasteella, tulevat päällimmäisenä mieleeni kotimme alakerran pannuhuone, sähkökitara ja Badding. Koulupäiväni kuluivat lähinnä odottaessa päivän päättymistä ja pääsyä pian takaisin olennaisen ääreen, eli opiskelemaan Raulin levyt kannesta kanteen. On kutkuttavaa palata pitkästä aikaa noiden laulujen pariin ja harvinainen tilaisuus päästä esittämään niitä elävälle yleisölle, Marko Haavisto kertoo.

Suvi Karjula on esiintynyt Baddingin elämää käsittelevässä musiikkinäytelmässä Somerolla, ja on muutoinkin hänen suuri ihailijansa. – Baddingin tuotannosta minulle on läheisin Valot-kappale, joka on hieno ja herkkä rakkauslaulu, Karjula toteaa.

Rauli ”Badding” Somerjoki syntyi Somerolla 1947 ja menehtyi 39-vuotiaana Helsingissä 1987. Hänen tunnetuimpiin kappaleisiinsa lukeutuvat Paratiisi, Bensaa suonissa, Ikkunaprinsessa, Tähdet, tähdet, Valot ja Laivat. 

Lisätiedot

Erikoisohjelmat

Kokoonpano

Videot

Kuvat

No images found

Imatra, Kulttuuritalo Virta

pe 23.2.24

klo 19:00

Artikkelit