FBI-beat on nelihenkinen orkesteri, joka on jo vuodesta 1997 asti liikuttanut suomalaista tanssikansaa ja kiinnittänyt itsensä vahasti iskelmäkansan sydämiin. Esikoislevyltä Tähtihetkiä julkaistu single Jäi susta jälki sydämeen, nousi isoksi hitiksi ja lisäsi orkesterin suosiota entisestään. Albumia on seurannut jo 7 albumia.
ja kokemusta, ja taitoa ei tältä kokoonpanolta todellakaan puutu. Miehet ovat todistaneet, että kun sekoitetaan sopivassa suhteessa Huittisten humusta, uuden sukupolven turvetta ja vankkaa osaamista, saadaan sekoitus suomalaista iskelmää kansan makuun.
Vuonna 2017 FBI-beat juhli jo 20-vuotista taivaltaan konsertin ja musiikin voimalla. Samoihin aikoihin Pintanaarmuja-single julkaistiin. Uusinta musiikkia edustavat singlet Tätä elämä on ja Kahden tähden motelli (2022).