FI / EN

Ida Elina

Seuraavat keikat

Esittely

Ida Elina on moderni popkanteletar ja kultaisella lauluäänellään hurmaava laulaja-lauluntekijä. Hänen uniikissa ja perkussiivisessä kanteleensoittotyylissä kanteleeseen yhdistyy sujuvasti niin räväkkä pop kuin arkaainen perinnemusiikkikin.

Taiteilija on julkaissut vuonna 2015 albumin Hello World. Se on Ida Elinan julistus elämän rohkeuden puolesta ja pelkojen voittamisesta. Levy sisältää omia sävellyksiä mukaanlukien singlejulkaisun Laivat sekä upeita covereita, joista mainittakoot mm. Billie Jean ja Happy. Joululevy Valoisaa Joulua – Bright Christmas (2016) valittiin julkaisuvuotenaan Vuoden joululevyksi.

Ida Elinan yllättävä kanteleen ja uuden musiikin yhdistelmä on herättänyt laajalti mielenkiintoa eri medioissa ulkomaita myöten. Artistin keikkamäärät ovat vuositasolla nousseet jopa huikeaan 300 esiintymiseen kattaen myös ulkomaan vierailuja.

Ihastuttava esitys on varmasti säväyttävä kokemus kuulijalle. Ohjelmanumero taipuu niin juhlaviin yritystapahtumiin kuin konserttisalien estradeille – ja monien juhlien kohokohdaksi. Ohjelmistossa on myös jouluista musiikkia ja artisti on tullut tutuksi myös omista joulukonserttikiertueistaan.

Ida Elina on palkittu vuoden 2017 Evento Avards -gaalassa Parhaan esiintyjän tittelillä. Lisäksi hän on saanut Kanteleliiton myöntämän Vuoden Kantele -palkinnon vuonna 2015.

Lue lisää

Lisätiedot

Kantele sopii pophitteihin.
– Helsingin Sanomat)

Ida Elina gör pop på kantele.
– Östnyland

Ida Elina hurmasi päämme pyörryksiin taidokkaalla soitollaan, upealla laulullaan ja säteilevällä persoonallaan. Ainutlaatuinen esiintyjä, joka lumoaa yleisönsä ja nostaa takuulla tilaisuuden kuin tilaisuuden ihan uudelle tasolle.
– Lähi-Tapiola

Ida Elinan sävypaletti tihkuu jazzia, poppia,
soulia ja gospelia.
– Satakunnan Kansa

Ida Elina soittaa pop-musiikkia kanteleella ja laulaa siinä sivussa amerikkalaistyylisesti fraseeraten.
– Keskipohjanmaa

Ida Elinan versio Michael Jacksonin Billie Jeanistä pyyhkäisi viimeiset kansantanssipölyt kanteleen päältä. Huippuhieno, moderni ja mukaansa tempaava esitys ei jättänyt ketään kylmäksi!
Teknologiateollisuus Ry

Ida Elina luo poppia kanteleella.
– Iltalehti

Ida Elinan kanteleessa soi Kalevalan sijaan Michael Jackson
– Yle

Upea, karismaattinen esiintyjä.
– Keskuskauppakamari

Erikoisohjelmat

Kokoonpano

Videot

Kuvat

Mainonnan tekijä: Kuvia saa käyttää tapahtumien mainonnassa, jossa artistit esiintyvät.
Median edustaja: Kuvia saa käyttää hyvien tapojen mukaisesti lehden toimituksellisiin julkaisuihin, joissa artistia on haastateltu. Toivomme ilmoitusta käytöstä.
Pyydä copyrightia muihin käyttötarkoituksiin. Kuvaajan nimen puuttuessa käytä ”MagnumLive kuvapankki”.