FI / EN

Jukka Ammondt

Professori, luennoitsija Jukka Ammondt
Seuraavat keikat

Esittely

Filosofian tohtori, professori Jukka Ammondt on tehnyt mittavan työuran yliopiston opettajana ja tutkijana kirjallisuuden ja kulttuurin alalla. Hän on laaja-alainen humanisti ja kirjailija, joka on oman elämänsä perustana pitänyt johtoajatuksenaan antiikin filosofeilta perittyä suurta elämänohjetta “tunne itsesi”. Se on tie henkisten voimavarojen yllä pitämiseen ja vahvistamiseen – ja myös ihmisen hyvinvoinnin edellytys.

Kaipaus ihmisen tunnetilana ja itsensä tuntemisen edellytyksenä on vaarassa kuihtua nykyelämän kiireeseen. Uutistulvan keskellä ja sähköisten kommunikaatiovälineiden levottomassa ympäristössä elävä ihminen on joutunut tilanteeseen, joka ei anna virikkeitä etsiä omaa henkistä minuutta.

Elämäämme liittyvät aina myös menetyksen, surun ja ahdistuksen kokemukset. Usein ne saapuvat yllättäen ja odottamatta. Ihmisenä oleminen on myös näiden tosiasioiden ja niistä syntyvien tunnetilojen kanssa elämistä. Ne ovat henkisiä haasteita, joita ei voi paeta. Miten me voimme ne elämässämme kohdata? Miten suhtautua niihin?

– Voimavara löytyy ihmisestä itsestään. Menetys ja suru voivat henkisinä haasteina eheyttää ihmistä.
Näin korostaa Jukka Ammondt ja perustelee vastauksensa laaja-alaisesti: filosofian historiasta aina suomalaisen tangon kaipuun sanomaan. Hän kertoo myös oman elämänsä traagisesta käännekohdasta, jossa menetyksen ulottuvuudet nousivat yllättäviin mittasuhteisiin. Yleisölle tarjoutuu näin harvinainen tilaisuus kuunnella tutkijan oma selviytymistarina.

Näistä aineksista koostuu Jukka Ammondtin vaikuttava luentoesitys:
Rakkaus ja kaipuu ihmisen voimavarana elämän aallokossa.

Tangotohtorina tunnetun professorin monipuolinen tutkimustyö suomalaisesta tangosta oli alku hänen aktiiviselle julkisille esiintymisilleen myös laulajana. Suomen ulkoasiainhallinnon järjestämissä tilaisuuksissa eri puolilla maailmaa hän on tehnyt maatamme tunnetuksi luennoiden suomalaisuudesta, kulttuurimme ja kansanluonteemme erityispiirteistä. Myös laulamalla suomalaisia klassikkotangoja latinaksi hän on voinut välittää kuulijakunnalleen sitä kaipuun sanomaa, joka suomalaisessa luonteenlaadussamme on aina ollut kantava elämänvoima. Se on vienyt kansaamme eteen päin ja nostanut vaikeuksienkin yli.


LUE JUKKA AMMONDT – KOHTALON TANGO -NOVELLISARJA (ilmaiseksi)

Satavuotiaan Suomen uuden taipaleen alussa Ammondt haluaa julkaista veloituksetta jokaisen suomalaisen luettavaksi novellikokoelmansa Kohtalon tango. Ammondt johdattaa lukijansa elämän tanssiparketille kokemaan kaipuun ja kohtalon sointuja. Kertomuskokoelmassa Kohtalon Tango seurataan suomalaista elämänmenoa ja miehen askelkuvioita itsenäisen Suomen monilta vuosikymmeniltä.

• Kuuntele kirjan esittely (Youtube)

• Kuuntele ilmaiseksi äänikirja Onnea etsimässä (Youtube)
• Kuuntele ilmaiseksi äänikirja Kaksi maalia alivoimalla (Youtube).
• Lataa ilmaiseksi Jukka Ammondt – Kohtalon tango (pdf)

 

 

 

 

Lue lisää

Lisätiedot

Erikoisohjelmat

Kokoonpano

Videot

Kuvat

Mainonnan tekijä: Kuvia saa käyttää tapahtumien mainonnassa, jossa artistit esiintyvät.
Median edustaja: Kuvia saa käyttää hyvien tapojen mukaisesti lehden toimituksellisiin julkaisuihin, joissa artistia on haastateltu. Toivomme ilmoitusta käytöstä.
Pyydä copyrightia muihin käyttötarkoituksiin. Kuvaajan nimen puuttuessa käytä ”MagnumLive kuvapankki”.

Spotify

Artikkelit